Pääkuva Nappi oppipeliin
Facebook Instagram Twitter YouTube Blogger Tilaa uutiskirje

Yrittäjät esiin!

11.05.2020

Vallitseva poikkeustila on korostanut maan omavaraisuuden tärkeyttä. Kotimaisten ruokatuottajien ja yrittäjien ansiosta meillä on aina tuoretta ruokaa tarjolla. Esimerkiksi Satakunnassa tilat myös työllistävät ja palkkaavat työntekijöitä etenkin sesonkiajaksi apuun.

Yritysten takana on aina henkilö ja kasvot. Nostamme esiin yrittäjiä, jotka ylläpitävät ja vievät ruokaketjuamme eteenpäin. Tutustu yrityksiin!

Leipomo Jauhopojat Oy

Kuuselan lintutila

Kolvaan kala

Kaunismäen tila

Satamuna Oy

Lintikon puutarha

Ali-Unkin lammastila

NAMS tomaatit

Tiloilla viljellään kesäksi monia herkkuja, mutta sesonkikausi kysyy työkäsiä

08.05.2020

Viljojen kylvö on parasta aikaa täydessä vauhdissa kylmästä säästä huolimatta! Kasveista esimerkiksi sokerijuurikas ja härkäpapu ovat jo maassa, sillä ne vaativat pitkän kasvukauden.  Viime vuonna Okra-maatalousmessuilla pisteellämme oli Kesäherkku-äänestys, jossa vaihtoehtona oli valita eniten mieleisekseen silli, uudet perunat tai grillimakkara. Tuloksia laskiessa peruna voitti kilpailun selkeällä enemmistöllä.

Harjavaltalainen viljelijä Ilkka Horppa toteaa varhaiskaalin päässeen mullan alle jo pääsiäisenä, eikä viileä sää ole sille haitaksi. Toisin on äänestysvoittaja perunan kohdalla. Se on hallanarka ja vaatii kasvaakseen lämpimiä päiviä.

Merja Peltonen Eurasta Tuomisen tilalta komppaa ja sanoo perunan tilanteesta samaa. Peltonen mainitsee hymyillen muistakin kesäherkuista:

”Kasvihuoneen alla kypsyvät tuotteet ovat saatavilla jo aikaisemmin. Kesäksi tulee herkuteltavaksi myös mansikkaa ja vadelmaa.”

KESÄKSI TÖIHIN HERKKUJEN KESKELLE

Horppa toteaa työllistävänsä kesän aikana tekijöitä tilallaan. Peltonen nostaa esille poikkeustilanteen aiheuttaman työvoimapulan alalla:

”Kesäksi tarvitaan työntekijöitä. Olemme miettineet, että tarjoaisimme asiakkaille mahdollisuuden tulla itse poimimaan haluamiansa tuotteita käyttöönsä. Sesonkiaikana tämä voisi toimia.”

Maataloudessa työkäsiä kysytään ja Peltonen vinkkaa iloisesti kesätyömahdollisuudesta:

”Kannattaa soittaa kesätyötarpeesta tai tulla vaikka käymään. Kyllä täällä tekemistä riittää!”

Muuttunut tilanne toi valikoimaan lahjakassit äidille ja siirsi myyntiä verkkoon

06.05.2020

Kuvassa Jauhopoikien yrittäjä Sanna Granroth. Kuva: Jauhopojat Oy

Porilaisen Jauhopojat Oy:n tuotteiden takana on yrittäjä Sanna Granroth. Leipomossa valmistetaan uunituoreita tuotteita perinteitä kunnioittaen. Granroth kertoo vallitsevan poikkeustilan vaikuttaneen toimintaan tietäen pitkää päivää yrittäjälle, mutta tuonut mukanaan myös uusia ideoita.

 Nopeasti epidemian alettua Jauhopojat perustivat verkkokaupan, jota ei ennen poikkeustilaa ollut. Granroth toteaa ajan näyttävän, mutta myynti verkossa on mahdollisesti tullut jäädäkseen. Verkkokauppa on yrittäjän mukaan tasannut leipomon myyntitilannetta. Tuotteet kuljetetaan Porin lähialueella suoraan uunista lämpiminä asiakkaille:

”Ajattelimme tarjota mahdollisuuden tilata tuotteita suoraan kotiin. Ihmiset ovat alkaneet löytämään verkkokauppaamme ja ottaneet sen hyvin vastaan. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä, että heitä palvellaan uudella tavalla olojen muuttuessa.”

TILAA ÄIDILLE MAKEA YLLÄTYS OVEN TAAKSE

Leipomokahvilan ollessa kiinni take away -myynnin rooli on korostunut ja työpäiviin tullut pakkaustyötä tavallista enemmän. Granroth kertoo, miten ajattelutapaa on pitänyt muuttaa ja asioita miettiä toiselta kannalta. Näin on tullut uusia tapoja toimia, jotka ovat osoittautuneet hyviksi:

”Keksimme palvella asiakkaita paremmin tarjoamalla valmiita tuotepaketteja. Kuten vappuna ja pääsiäisenä oli omat teemapakettinsa, on äitienpäiväksikin kehitetty omansa. Hintaan sisältyy asiakkaan päättämän makuinen kermakakku, konjakkipikkuleipiä ja kahvin kaveriksi suklaamurukakku.”

Granroth vinkkaa Jauhopoikien toimituspalvelusta. Omalle äidille voi tilata lahjakassin haluamallaan tervehdyksellä hänen kotiovelleen, jos on itse estynyt menemästä paikalle.

SOSIAALISEN MEDIAN KANAVIEN ROOLI KASVANUT

Vaikka leipomoille tärkeät juhlapäivät ovat olleet hiljaisempia, ovat vakiasiakkaat käyneet myymälässä ja uudetkin kasvot löytäneet tiensä Jauhopojille. Granroth kertoo juuri nettikaupan myötä ja sosiaalisen median kanaviin panostamalla heidän tavoittaneen hyvin uusia ihmisiä:

”Monet asiakkaat ovatkin myymälässä poiketessaan sanoneet, etteivät ole ennen käyneet, mutta todenneet olevan mukavaa löytää uusi paikka!”

Jauhopoikien yrittäjä katsoo tulevaan positiivisin mielin ja uskoo, että kyllä tästä selvitään. Hän kertoo pyörittelevänsä ajatuksia siitä, miten viedä yritystä uudelle tasolle. Granroth pitää seuraajia jännityksessä, eikä vielä paljasta mitä on tulossa. Hän kuitenkin toteaa hymyillen, että kannattaa pitää leipomon somekanavia silmällä!

 

Kaisa Uusi-Kraapo

ProAgria Länsi-Suomi