Pääkuva Nappi oppipeliin
Facebook Instagram Twitter YouTube Blogger Tilaa uutiskirje

Kaffe ja hyvälist - Vanhan Rauman idylliset kahvilat kutsuvat herkuttelemaan

17.08.2020

Kesäisenä keskiviikkoaamuna Rauman kauppatorilla näkyy useampi vihannes-, marja- ja kukkakauppias. Myyntitiskeillä käy mukavasti asiakkaita ostoksilla, mutta vilkkain kuhina käy kuitenkin torin laidalla olevalla kojulla. Torikahvilan edessä ja ympärillä on useampi pieni porukka munkkikahvit kädessään vaihtamassa kuulumisiaan.

Jaanan Pystökaffeen pitäjä Jaana Valanne kertoo, että pystökaffe torikahvilassa on hyvin perinteinen raumalainen tapa aloittaa päivä, jonka yhteydessä on luontevaa vaihtaa omat ja maailman kuulumiset muiden torivieraiden kanssa.

Pystökaffeessa on näin kesällä kuutena päivänä viikossa tarjolla tuoretta pannukahvia, pullaa ja munkkia. Valanne on pitänyt torikahvilaa samalla konseptilla jo 22 vuotta.

Torikahvila on pystynyt pitämään koko kevään ja kesän ajan luukun auki normaalisti. Torilla asioiminen on koettu keväälläkin helpoksi, kun ostokset voi ottaa mukaansa ja nauttia haluamassaan paikassa väljästi ulkotiloissa.

Torilla on tänä kesänä huomannut selvästi ulkomaisten turistien puuttumisen, mutta toisaalta kotimaan matkailijoita on Raumalla riittänyt.

Myös Tullin Kaffessa ollaan iloisia kotimaan matkailun vaikutuksista kesään.  Hauenguanon aukion laidalla yli 20 vuotta toiminut kahvila-pitopalvelu tarjoilee arkisin omassa keittiössä tehtyjä suolaisia ja makeita herkkuja, sekä lounasta. Kahvilassa paikan päällä tehtyjen ostosten lisäksi leivonnaisia ja ruoka-annoksia saa ostettua tilauksesta.

Tilauslistalta löytyy esimerkiksi raumalaista perinneruokaa lapskoussia, sämpylöitä, piirakoita ja kakkuja. Lapskoussin lisäksi kahvilassa on tarjolla myös muita perinteisiä satakuntalaisia herkkuja, kuten Euran rinkilöitä ja Rauman pipareita.

Leivonnaiset valmistetaan alusta alkaen käsityönä kahvilan keittiössä ja päivittäin aina on tarjolla taatusti tuoreita sämpylöitä ja pullia.

 

Hauenguanolta pienen matkaa torille päin sijaitseva Wanhan Rauman Kaffebar lupaa kaupunkinsa näköistä ja makuista kahvilaa. Äiti-tytär-yrittäjäpari Tiina Willman ja Rosa-Maria Mäkelä perustivat kahvilan yhdessä 5 vuotta sitten.

Alusta asti Wanhan Rauman Kaffebarin hittituotteena on ollut maistuva ja kehuttu munkki, jonka maine on nykyisin kiirinyt jo pitkälle Satakunnan ulkopuolellekin.

Kaikki tarjolla olevat leivokset leivotaan itse kahvilan keittiössä ja kahvilassa suositaan muutenkin lähitoimittajia.

Kahvilan ovi käy tiuhaan tahtiin, ja Willman kertoo lomailijoiden ja kotimaan matkailun ansiosta koko kesän olleen todella kiireistä aikaa.

Maailmalla yhä jylläävä pandemia tietysti huolettaa yrittäjää. Hän toivookin ihmisten muistavan edelleen noudattaa varovaisuutta ja hyvää hygieniaa, vaikka Suomen tilanne toistaiseksi on hyvä, jotta kevään kaltaiseen koko Suomen sulkemiseen ei tarvitsisi enää palata.

 

Vanhan Rauman toisella laidalla sijaitsevan Kontion kahvilan karhut ovat monelle raumalaiselle ja kauempaakin tulevalle tuttu merkki, joka liitetään herkullisiin leivonnaisiin kahvikupillisen kanssa. Paikallisen perheyrityksen leipomo on perustettu vuonna 1973, ja vanhassa Raumassa sijaitseva kahvila avattiin yhdeksän vuotta myöhemmin.

Pitkien perinteiden ansiosta kahvilassa on vakioasiakaskuntaa, joka käy herkuttelemassa vuodenajasta riippumatta, mutta tänä kesänä kotimaan turismin positiivinen vaikutus on huomattu myös Kontion kahvilan kävijämäärissä.

Vanhan Rauman kahvilan sisäpihan paistopisteellä valmistuvat kahvilan hittituotteena pidettävät vaniljamunkit. Muut leivokset tulevat noin kilometrin päässä sijaitsevasta leipomosta.

Kahviloidensa perusteella Vanha Rauma on varsin makea ja maistuva paikka, jossa arvostetaan lähellä tehtyä ja tuoretta tarjottavaa.

 Laura Reuna
Pyhäjärvi-instituutti