Pelaa oppipeliä

Lähiruoka maistui teemapäivänä koululaisille

30.10.2018

Satakunnan kouluissa vietettiin 17. lokakuuta lähiruokapäivää, jolloin koululounaaksi herkuteltiin satakuntalaisista raaka-aineista valmistettua ruokaa. Lähiruokapäivässä olivat mukana Eurajoki, Harjavalta, Huittinen, Kokemäki, Nakkila, Pori, Rauma ja Siikainen. Osalla paikkakunnista myös päiväkotilapset ja vanhukset söivät lounaaksi lähiruokaa. Ruokalistoilla oli muun muassa Kivikylän jauhelihasta valmistettua lihamureketta, Sata-Lihan veripalttua ja Apetitin porkkananappeja sekä lähiperunaa ja lähialueiden kasviksia.

Lähiruokapäivän toteutuksessa olivat mukana kuntien ruokapalvelut sekä Satakunnasta – Sikses parasta -hanke. Lähiruokapäivää kokoonnuttiin suunnittelemaan yhdessä kuntien ruokapalveluvastaavien kanssa kesäkuussa Porissa ja elokuussa Nakkilassa. Tavoitteena on, että vastaavia lähiruokateemaan sopivia päiviä vietettäisiin kouluissa jatkossa useammin, esimerkiksi lukukausittain. Suunnittelutilaisuuksissa käydyissä keskusteluissa ilmeni, että lähiruoka on jo jollakin tapaa osa monien koulujen ja ateriapalvelujen arkea ja ruokapalveluissa pyritäänkin mahdollisuuksien mukaan hyödyntämään lähiruokaa.

Huittisissa koulujen lähiruokapäivänä tarjottiin Kivikylän jauhelihasta valmistettua lihamureketta, kastiketta, perunaa, salaattia ja porkkanaa. Lauttakylän koulun 5A-luokan Aino Lehtonen (kuvassa vas.) ja Fanni Survonen kehuivat ruoan olleen oikein hyvää ja lähiruokateeman näkyneen ruokalassa.

 

– Minulla on paljon allergioita ja lähiruokapäivänä ruokani oli tehty eri jauhoista, mutta se näytti silti todella hyvältä. Sellaiselta kuin lähiruoka näyttää, Aino iloitsi.

Aino ja Fanni mielsivät lähiruoaksi kaiken, joka tulee mahdollisimman läheltä. Esimerkiksi Satakunnasta.

– On mukavampi syödä kotimaista kuin ulkomaista ruokaa. Syömme paljon lähiruokaa kotona. Koulussa ei varmaan paljon käytetä lähiruokaa, koska se on kalliimpaa ja sitä varten järjestettiin erikseen tällainen päivä, tytöt tuumivat.

Ainon lempiruoka koulussa on lasagne. Fanni ei osannut nimetä mitään tiettyä lempiruokaa, koska monet kouluruoat ovat hänestä todella hyviä.

Siikaisten palvelukeskus Metsätähdessä ruokailijoita riitti päivän aikana lähemmäs 200 ja lähiruoasta nauttivat niin päiväkotilapset, koululaiset kuin vanhuksetkin.  Ruokalistalla oli Sata-Lihan veripalttua, Apetitin porkkananappeja, muusia ja salaattia. Leipäpöydästä löytyi itsetehtyä kakkoa ja maito tuli Satamaidolta. ”Nää porkkananapit on hyviä. Tätä palttua mä haen lisää!”, kuului allekirjoittaneen korviin lounasaikana. Myös kakko näytti olevan ruokailijoiden suosiossa Siikaisissa.

Senni Valiola
Satafood  Kehittämisyhdistys ry

Heidi Tattinen
Pyhäjärvi-instituutti